Bisqwit::blog - 2001-07-14



--- Sat Jul 14 18:10:07 EEST 2001 ---

Kun höyryjunaa mainostettiin, käytettiin
samaa retoriikkaa, jota nykyaikana myös
käytetään teknisten unelmien muistikuvien
resoluutio-organismin virtuaalisen uuden
elämän aikaansaamiseksi kylmillä pörs-
simarkkinoilla, joita kalvavat ajan hampaat
repaleisessa sanomalehdessä tuolipitoisen
rakennuksen nuoren ajan ideologisen
painopisteen keskimmäisen atomin alla,
50 km etäisyydellä siitä paikasta, missä
Alvar Aallon tuntenut henkilö mittaili
autonkumeja kuorma-autolastillisen hevosen
kenkiä vierellä, _mutta_ tämä kaikki tapah-
tui karvaalla pateettisella ajalla, jolla
edes lojaalit yritykset eivät voineet turvata
työpaikkaa hampparille hampurilaiskioskin
takaa työintoisen muurahaislauman muodostaman
keon vierestä, jo nyt, eikä 20 vuotta ennen hetkeä,
jolloin entinen virtuaalivoimala räjähti muodostaen
kerrassaan ytimekkäitä mielenyhtymiä kakkumarkki-
noille globaalin valuutan syrjäyttämälle henkilölle,
joten paljonko enää hyödyttää ajatella elämän
ja maailmankaikkeuden perimmäistä kysymystä? Sammakothan
eivät nimittäin paljoa -kruak- virka, joten henkilökoh-
taisen rahan rinnalla olisi oma identiteettisi, jos et
olisi kunniavieraan paikalla _edes_ silloin, kun paikkaa
eniten tarjotaan muillekin kuin Bruce Bringsteenin tuttavil-
le hajuvesimarkkinoiden kävelymatkoilta, joita tramppaavat
monet ihmiset_kin_ maailmassa, ja sen ulkopuolella. kirjan
kuolemattomuus niinikään ei olisi sen enempää nähtävissä
elämää pidentävää vaikutusta edes televisioon,
sunnuntainakaan. Jotta minua ei aivan hulluna pidettäisi näiden
tekstien ansiosta, huomautan, että olen kirjoittanut tämän tari-
nan lähes täysin vailla itsekontrollia. Kuuntelin radiota,
ja muotoilin tähän aina jokaisen sanan, joka oli käsillä sil-
loin, kun kynä oli vapaana. Ymmärsitkö? Suoraviivaisimmin sanoisin
hierarkian olevan kommunismin ohella hyvä vaihtoehto tämän pienen
planeetan itsensä älykkäiksi ylentäneen eläinrodun edustajille. (Minulla
ei ole henkilökohtaisesti paljoa mitään Suomen politiikkaa vastaan.)
Haluaisitko huviksesi laskea kuinka monta sanaa olet lukenut tähän
asti tältä paperilta? Entä koko ikänäsi? Onko näin, että jos X on
kaksi kertaa niin suuri, kuin Y olisi silloin, kun X ja Y:n
arvoero olisi puolet niiden summasta, niin Y olisi muuta kuin puolet
X:stä? But who gives the flying fuck, at the end of this story?
(Äskeiseen kysymykseenen pakota ketään vastaamaan, huokaise hel-
potuksesta näin tämän kaiken pyörryttävän lopuksi...)



(Kirjoitettu jonain päivänä jonain vuonna kello 23:15 huonolla
 lyijykynällä hammaslääkärimainoksen toiselle puolelle.
 Vuosi on arviolta jotain 1993 tms.)


--- Sat Jul 14 18:20:37 EEST 2001 ---

Tämän tekstin kirjoitin joskus ammattikouluaikana, kun oli Acidian
kanssa puhetta Douglas Adamsin kirjoitustyylistä.
Teksti on kirjoitettu paperille kahden millimetrin
korkuisella tekstauksella lyijykynällä.

  Päästyämme läpi hankalimman vyöhykkeen zerkonoideja kuhisevan planeetan
ilmakehästä, saimme havaita, etteivät kaikkien muiden taisteluiden lisäksi
äskeise kärsinyt koneistomme kauaa jaksaisi uskotella toimivansa, huolimatta
siitä, että se ostettiin alennusmyynnistä. Tästä huolimatta pääsimme
saavuttamaan ylivalonnopeuden, ja tätä kautta myös hyperavaruudeksi
kutsuttuun liikkeentilaan, jossa ei sijainti merkinnyt mitään;
paluupaikkamme avaruudessa määräsi aikamagneettinen värähtelytaajuutemme,
jonka mitoitimme yksinkertaisella laskutoimenpiteellä, jonka opimme
viimeisellä kerrallamme löytämästämme antimateriakyltistä. Tätä kylttiä
piteli klumpahtaneen näköinen nuori robotti, jonka kasvoilta kykenimme
selvästi havaitsemaan lievää epätyytymättömyyttä tehtäväänsä kohtaan. Hän
sai meidätkin klumpahtamaan vähäsen. Siirryimme tarkasti laskujemme
mukaiseen paikkaan, ja havaitsimme, ettei kotimme ollutkaan tuhoutunut
tuhatvuotisen matkamme aikana; ei sen olisi pitänytkään. Aurinkomme jaksaa
laskujemme mukaan vielä noin 4.2731 mantia. (1 manti vastaa aikaa, joka
aluksiltamme kestää hyperavaruuteen siirtymisessä ulkopuolisesta
tarkkailijasta katsoen; olettaen, että tarkkailija liikkuu tasan valon
nopeudella aluksemme ympäri.) Se riittää toistaiseksi. Avasimme aluksemme
konepellin, ja tulimme sisään ohjaamoon. Herätimme ohjaajan, ja hän heräsi.
Hänen nimensä on Mandy Cludge. (Tämän nimen hänelle antanut tietokone on jo
ollut 3 kertaa korjattavana.) Hänen ensimäiset sanansa alkaen heräämisestä
eivät olleet tavanomaiset "Hohhoijaa, tulipas nukuttua." Ei tavanomaiset,
eivät lainkaan. Pikemminkin hän sanoi jotain sellaista, jota vähäpätöisemmän
asian voisi helposti jättää kirjoittamatta tähän kirjaan. Oikeastaan hän ei
sanonut mitään. Hän nimittäin kysyi: "Onko ovi kunnolla kiinni?"
Tähän retkemme johtaja vastasi hetken kuluttua; hän katsoi ensin kerran
ympärilleen, näki meidät muut 4, haistoi ilman lievän kuminapuun tuoksun, ja
näki useimmat ohjaamon pieneen tilaan sullotuista ikävän harmaansävyisistä
laitteista. Kaikkea hän ei nähnyt, sillä vähävihreä valo ei helposti päässyt
ohjaamon kaikkien kaasujen läpi. Ovi oli kiinni. "Todennäköisesti en näe
väärin, eli ovi on todennäköisesti kiinni." "Hyvä", totesi Mandy Cludge.
Mandy Cludge on jossain määrin vainoharhainen kokonaisuus, sillä huolimatta
siitä, ettei hänellä ollut koskaan suurta syytä kysyä "onko ovi kunnolla
kiinni", kysyi hän juuri nyt "onko ovi kunnolla kiinni". Jatkaen "Tähdennän
teille kaikille, ettei teillä ole syytä toistaiseksi ihmetellä kädessäni
olevaa omenaa", hän pyöritteli käsiään tarkkaavaisesti, ikään kuin olisi
aikonut taikoa kädessään omenan jäljettömiin. Hänellä ei ollut kädessään
omenaa. Ei edes vasemmassa. Ennen kuin ehdin huomauttaa asiasta hänelle, hän
onnistui siirtämään huomioni oveen, joka aukeni juuri sillä hetkellä.
Sisääntulija ei ollut pitkä. Hän oli tarjoilija, joka toi päivän uutiset
hologramminauhalla, ja lähti sulkien oven perässään. Silloin retkemme
johtaja puki mietteemme sanoiksi, ja kysyi: "Minkä vuoksi tahdoit meidän
herättävän sinut?"
Mandy Cludge päätteli oikein. Theophilus Ganbung oli osoittanut kysymyksen
hänelle. Robotti vastasi: "Koska aluksen ohjaamisen toimivuuden
todennäköisyys on laskenut alle kriittisen pisteen. Vika on ehkä
koneistossa." Theophilus antoi koneistolle käskyn toimia, ja se toimi taas.
Ellei sitten oteta huomioon, että se siirtyi yksinään hyperavaruuteen.
Sattumalta se törmäsi klumpahtaneeseen nuoreen robottiin, ja jäi sinne
klumpahtumaan. "Tehtävä suoritettu. Nyt voinemme lähteä syömään." Tällä
kertaa Mandy tulkitsi objektin väärin, ja nukahti taas yrittäessään estää
ryhmää lähtemästä syömään.
  Ravintola oli mukava paikka. Löysimme vapaan pöydän viidelle hengelle, ja
miettiessämme mitä söisimme kuuntelimme mielenkiintoista musiikkia, jota
saivat aikaan kokit. Jäin miettimään, miksi olen. Tarjoilija tuli ja toi
menun. Teophilus valitsi ITEM_1:n, Albert ja minä valitsimme ITEM_73:t ja
muut valitsivat ITEM_17:t.


Ja tähän kirjoitus jäi kesken.
Paperin toisella puolella on Tapio Polamon tarkistama ja hyväksymä teknisen
piirustuksen työnumero 2 ("Palikka2", päiväys 16.9.1994, luokka ST(1)).


-- Designed for Lynx/Mozilla viewing ---
All content herein is copyright © 2004 Joel Yliluoma - unauthorized republishing prohibited.
Hakukoneita varten lista kaikista sivuista.