lepokoti

    Sähkölasku tupsahti postiluukusta sisään. Avasin neliskulmaisen kirjekuoren ja otin sisältä esiin lapun, heittäen samalla kuoren pinoon, johon roskia oli jo aika pitkältä ajalta ehtinyt kasautua. Summa oli aika iso, ja tuloihini nähden varsin masentava. Tiesin, että olen sen ansainnut, mutta minulla oli päämäärä, jonka halusin tavoittaa, ja tiesin jo silloin, kun aloitimme projektin, että se tulisi kalliiksi.

    Teknologian taso oli sen verran alhainen maailmassa kauttaaltaan, että olisi ollut todella vaikeaa edetä projektin kehittämisessä halvemmalla, sillä se olisi vaatinut paljon enemmän ajattelua ja aikaa. Ajattelu ei sinänsä ole paha asia, se on terveellistä, mutta aika on arvokasta. Ihmisen elämä on harvemmin yli 900000 tunnin mittainen.

    Rahaa meni kerran myös sakkojen maksamiseen. Naapurit olivat valittaneet, aiheestakin, kun kerrostaloasunnostani kantautui meteliä. Pidin heille sen jälkeen ankaran puhuttelun asiasta. Projektiryhmälleni siis. On tietysti luonnollista, että ei voi tietää, mitä tapahtuu kilometrin päässä sillä hetkellä kun on juuri tuomassa sinne tavaraa aliavaruusportin kautta. Itse asiassa aliavaruusportti on harhaan johtava nimitys, sillä vaikka planeettamme onkin osa avaruutta, niin viittaus avaruuteen ymmärretään yleensä tarkoittamaan planeettamme ulkopuolista toimintaa. Käytetympi nimitys "teleportti" on lähempänä totuutta, vaikka täsmällinen nimitys kuuluukin: "quattrodimensionaalinen materiansiirrin".

    Projektiryhmämme koostui siis kolmesta henkilöstä, joista yksi olin minä. Koostuu itse asiassa edelleenkin. Nämä kaksi muuta henkilöä olivat idean alullepanijoita, hyviä ystäviäni ja itse olin tässä enimmäkseen toteuttava osapuoli.

    Siltä varalta, että tästä voi tulla edelleen jotain seuraamuksia, haluan suojella heidän yksityisyyttään, enkä täten siis kerro tässä heidän oikeita nimiään. Kertomisen kannalta on kuitenkin tärkeää, että viittaan heihin jollain nimillä, olkoon siis toinen heistä Toni ja toinen Ville. Nämä nimet ovat siis täysin tekaistuja. (Tässä tosin on se varjopuoli, että voi pitää melko varmana, että heidän nimensä eivät ole nuo. Ei sekään tietysti poissuljettu vaihtoehto ole, heh.)

Työnjako oli seuraava:

    Toni oli testaaja (eli koekaniini), avustaja, ja projektin ideoija, ja näin ollen myös johtavassa asemassa.

    Ville keräsi oheismateriaalia kirjastoista, tietoverkoista ja lehdistä. Oheismateriaalilla tarkoitan siis dokumentteja, joista oli apua. Hänkin toimi vapaaehtoisena koekaniinina.

    Tonin kanssa minä rakensin laitetta. Laitteita siis. (Laitteet olivat yksi. Asia on hankala ilmaista täydellä sisällöllä, johtuen siitä, ettei minkään maan ihmisten puhumassa kielessä ole sopivia sanoja ilmaisemaan asioita, joita ei koskaan ennen ole ollut.)

    Kohtasimme projektissa tietysti paljon vaikeuksia. Muunmuassa rahavarojen puute, tilojen puute (oli hankalaa rakentaa isoa sähkölaitetta kerrostalohuoneistossa hiljaa (kun olisi ollut rahaa, olisi asunut muualla)) ja dokumenttien puutteellisuus (ehkä suurin ongelma) olivat monesti tyrehdyttää suunnitelmamme etenemisen.

    Kaikesta huolimatta saimme kahdessa vuodessa aikaan luotettavan version quattrodimensionaalisesta materiansiirtimestä.

    Siirrin oli kolme. Nämä toisiinsa metafyysisessä yhteydessä olleet metallikopit sijaitsivat kodeissamme; yksi kotonani, toinen Tonin kotona ja kolmas Villen kotona. Näin oli alunperin tarkoituskin.

    Projektin osana oli toisen todellisuuden tason löytäminen. Yleisesti todellisuuden tasoja kutsutaan ulottuvuuksiksi, mutta ulottuvuus tarkoittaa suuntaa, ja kyse ei ole suunnasta vaan tilasta (avaruudesta), johon liittyy aika, eli aika-avaruudesta. Todellisuuden taso on silti mielestäni sopiva kuvaus tähän.

    Laajamittaisella dokumenttien tutkiskelulla löysimme metodin, jonka tuloksena löysimme totaalisen tyhjän todellisuuden, jossa oli aika. Dokumentteihin kuului niin antiikkisia mystisiä dokumentteja kuin kvarkkimekaniikankin dokumentteja. Tämän todellisuuden tason (jolle annoimme nimen "lepokoti", joka kirjoitetaan pienellä kirjaimella, koska kyseessä oikeammin oli lähinnä määrite, ei nimi) yhdisti omaan todellisuuteemme tämä laite, joka kontrolloi siltaa, jota pitkin materia kulki tilasta toiseen. (Oikeasti siltaa ei ollut, mutta jälleen opittu verbaalinen puuttellisuus... Tai siis verbaalinen oppimattomuus... Tai puuttuva verbaalisuus, joka on opittu... Tai jätetty oppimatta. Se puuttui peliin.)

    Aika ei kulkenut. Se tuntui ihanteellista. Tai oikeastaan aika kyllä kulki, mutta eri tavalla. Selitän sen tuonnempana.

    Jonkin aikaa meni myös sellaisten ongelmien selvittämiseen, kuten miten lepokotiin saisi ilmaa riittävästi (miten se ei lentäisi pois tai miten sitä ei tulisi liikaa (maapallolta ei saisi loppua ilma kokeilumme vuoksi)) ja miten painovoimaongelmat hoidettaisiin (aikojen ollessa yhdistettyinä maan painovoima vaikutti sillan kautta, sitä piti hyödyntää).

    Laitteessa oli kytkin, kolme kytkintä ja kuusi kytkintä. Kytkimiä ei ollut kymmenen, vaan niitä oli yksi, kolme ja kuusi. Kun laitetta katsoi, kytkimiä näki yhden. Mutta laite oli kolme, ja jokaisessa oli yksi kytkin. Lisäksi laite oli myös eri todellisuudessa, ja täälläkin niissä oli kytkin. Kytkimiä oli siis yhtä monta kuin laite oli. Laite oli yksi, kolme ja kuusi, ja jokaisessa oli yksi kytkin, ja laitetta oli yksi. Kytkimet olivat toisiinsa liitetyt, koska ne olivat yksi, kuten laitekin. Jos Toni otti kytkimestä kiinni ja minä toisesta, niin emme voineet saada niitä eri asentoihin. Jos Tonin käsi lepäsi kytkimen päällä ja minä väänsin kytkintä ylös, Tonin käsi nousi, vaikka olin kilometrin päässä. Tämä tuntui melko aavemaiselta, mutta kytkimet todellakin olivat yksi ja sama kytkin kuten ne koneetkin, missä ne olivat kiinni.

    Kytkimen tarkoitus oli vaihtaa aikaa... Tai ei, oikeastaan tarkoitus olikin vaihtaa sitä, miten aika käyttäytyi. Se yhdisti ajat. Esimerkki selventää:

    Kytkin oli alhaalla ja me kaikki olimme kotonamme.

    Toni käveli laitteen läpi lepokotiin.

    Ville käveli hänkin kotoaan laitteen läpi lepokotiin ja tervehti Tonia, joka ei enää ollut kotonaan.

    Minä vilkaisin seinällä ollutta kelloa, se näytti 15:32 ja kävelin lepokotiin kaapissani olevan laitteen kautta, läpi.

    Olimme siis kaikki lepokodissa. Sitten väänsin kytkimen ylös ja vietimme lounashetken lepokodissa. Juttelimme niitä näitä, aivan arkisista asioista. Katselimme tyhjyyttä. Mietimme, että kuinka pitkään kestäisi, jos osoittaisimme laser-säteellä jonnekin, että säde kohtaisi esteen. Päädyimme ratkaisuun "lepokodin läpimitta jaettuna valon nopeudella", ja testattuamme totesimme sen tuntia pidemmäksi ajaksi.

    Parin tunnin kuluttua Toni herätti Villen, Ville minut, ja totesimme nukkuneemme vallan mainosti. Väänsin kytkimen alas ja palasin kotiini, ja varmaankin Ville omaansa ja Toni omaansa, jonkin ajan kuluttua, en jäänyt katsomaan. Katsoin kelloa jälleen, ja se näytti 15:32. Ihanteellista, tuumin.

    Tässä oli vain yksi ongelma. Syntymäpäivien laskeminen meni varsin ongelmalliseksi. Lepokodissa saattoi helposti viettää aikaa päiväkaupalla aikaa paossa, ilman, että aikaa kului lainkaan. Yhden minuutin aikana siis saattoi vanheta viikon edestä. Se olisi isommassa mittakaavassa varmasti varsin haitallisen oloista. Tästä yhden esimerkin jouduin itse kokemaan.

    Olin eräälle kaverille sanonut tulevani seuraavana päivänä käymään. Kuinka ollakaan, olin lupaukseni iltaan mennessä jo unohtanut, ja vietin lepokodissa kaksi viikkoa niiden eväsvarojen turvin, mitä olimme sinne tuoneet. Kehittelin siellä näitä kirjoituksia, monia projekteja ja ennen kaikkea nukuin. Kun tulin pois sieltä, ei aikaa tietenkään ollut kulunut yhtään. Seuraavana iltana tämä kaveri tuli sitten käymään minun luonani, ja ihmetteli ensiksi sitä, kun en ollutkaan käynyt, ja toiseksi sitä, kun en muistanut edes luvanneeni. Kolmanneksi hän ihmetteli, miten nopeasti minun hiukseni ja kynteni kasvavat.

    Eräänä päivänä menin taas lepokotiin. Jätin sen kytkimen kuitenkin alas, sillä menin vain käymään. Yllättäen Toni oli saanut saman idean ja hänkin tuli sinne. Valokehän sisällä sitten juttelimme jonkin aikaa, ja sitten havaitsimme jonkin ajan kuluttua, että kytkin oli ylhäällä. Osoitin Toniin kysyvän katseen, ja hän vastasi omalla katseellaan. Ihmettelimme, kuka oli kytkintä vääntänyt, ja tulipa sitten Tonin mieleen, että hänen luonaan asuva henkilö (suojelen hänenkin yksityisyyttään tässä, ja annan hänelle vaikka nimen... Susanna) oli todennäköisesti vääntänyt kytkintä todennäköisesti uteliaisuuttaan.

    Painoin kytkimen takaisin alas, ja se nousi uudelleen ylös. Tein sen ainakin kymmenen kertaa, kunnes kytkin vihdoin pysyi alhaalla. Kävin sitten kotona, ja verraten siellä olleen kellon ja ranteessani olevan kellon näyttämiä aikoja totesin, että kytkin oli ollut ylhäällä kymmenisen minuuttia. Palasin kertomaan sen Tonille, ja hän oli yllättäen nukkumassa. Ihmettelin, miten hän oli saanut unen niin lyhyessä ajassa, kunnes hoksasin, että tyhmähän olen kun sitä ihmettelen.

    Herätin hänet, ja kysyin, saiko hän selville kytkimestä. Hän kertoi, että se todellakin oli ollut Susanna, ja tämä oli ollut hyvin hämmästynyt siitä, kun kytkin joka kerta välittömästi painui takaisin alas vaikka hän kuinka yritti saada sitä pysymään ylhäälla. Toni kuitenkin sai Susannan selitettyä epäkiinnostuneeksi projektistamme. Emmehän halunneet ainakaan toistaiseksi kenenkään tietävän siitä.

    Tästä tuli mieleeni turvallisuusseikka, johon minun olisi kannattanut kiinnittää huomiota heti alkuun. Entä jos lepokodissa ei olisi ollut ketään ja Susanna, tai joku muu olisi silloin kääntänyt kytkintä?

    Päättelin, että turvallisin ratkaisu olisi se, että kytkintä ei voisi kääntää kotitodellisuudessamme. Valitettavasti se ei ollut mahdollista, sillä kytkimet olivat yksi, ja jos yhden estää, kaikki ovat estetty. Tämä asia tuntui valtavalta turvallisuusriskiltä, ja olisi voinut kestää hyvinkin pitkä aika keksiä ratkaisu siihen. Ratkaisu tuli kuitenkin keksittyä, ja siitä tuli hyvin yksinkertainen. Asensin lepokotiin ajastimella varustetun laitteen, joka automaattisesti kääntää kytkimen alas ajastimen nollautuessa. Testasin ja totesin, että tämä lisäys toimi kunnolla.

10.8.1998 01:09-03:00 Bisqwit
Eilen oli synttärit. Tai siis syntymäpäiväni.


Loppuiko tarina sinusta kesken?
Jos loppui, lähetä sähköpostia osoitteeseen xyJoel2m4 Yli_uluomwKa <bifKisqwiat@ikA0zi.fi>ja kerro, miten tarinan tulisi jatkua.