Ei Jeesus siksi sanonut näitä sanoja, että hän olisi kannustanut
kristittyjä niin tekemään. Ei tuo ole mikään tulikoe. Se on Pyhän
Hengen pilkkaamista, jos tuollaisia käytetään uskon mittana.
Jeesus tarkoitti sitä mitä sanoi: Kristityillä on suoja vihollisen
(ts. pimeyden) voimaa vastaan.
Kirjoitettu on: Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.
3. Mikäli seksin tuominen esille ei nolostuta sinua, ja mikäli
hänellä on vihkisormus, kysy harrastaako hän edelleen seksiä
puolisonsa kanssa. Mikäli vastaus on kyllä, ole kauhistunut ja
osoita että Paavali selvästi sanoo (1.Kor. 7:29) että
kristittyjen tulisi lopettaa Se, koska maailmanloppu on lähellä.
Eihän kukaan toki halua jäädä kiinni Tekemässä Sitä juuri kun
Jeesus palaa? Ajattele kuinka paljon lähempänä loppua meidän nyt
täytyykään olla kuin Paavalin kertoessa tämän tärkeän asian!
Luonnollisestikaan et halua kuunnella saarnaajaa joka ei välitä
Pyhän Paavalin ohjeista.
Nämä ohjeet olivat niitä ihmisiä varten, jotka haluavat todella sitoutua
Jumalan valtakunnan työhön. Se ei ole pakollista kristityille. Pelastukseen
riittää usko. Lisäksi huomaa, ettei Paavali kieltänyt mitään.
4. Matt. 10:8 Jeesus lähettää opetuslapsensa maailmalle sanoin:
"Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa
spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä". Ota skeptinen asenne ja
pyydä evankelistaa osoittamaan olevansa oikealla asialla. Onko hän
todellakin Jeesuksen lähettämä, vai kenties väärän opettajan
seuraaja, tai peräti itsensä paholaisen asialla? Mikäli
evankelista vakuuttaa olevansa Jeesuksen asialla, pyydä
demonstraatiota sairaiden parantamisesta, kuolleiden
herättämisestä henkiin tai paholaisten karkoittamisesta. Mikäli
naapuristossasi on pulaa leprasairaista, ne voitaneen hyvin
korvata AIDS-potilailla.
Nämäkin ohjeet olivat niitä opetuslapsia varten, jotka olivat sitoutuneet
Jumalan valtakunnan työhön. Heille oli annettu valta. Samalla tavalla
valtaa annetaan yhä nykyäänkin. Kenties heillä, ketkä puhuvat sinulle,
on se sama voima, kenties ei. Jumala antaa eri ihmisille eri töitä.
5. Vaihdettuanne muutamia mitäänsanomattomuuksia, evankelista
luultavimmin kääntyy ydinasiaan: onnellisuutesi tai -ttomuutesi
kuoleman jälkeen. Kysy kuinka voit tietää että tämä henkilö
esittää kuvaa aidosta, oikeasta helvetistä. Tarvitset seuraavaa
taustatietoa:
Olen kirjoittanut tarinan nimeltään "Hups, Väärä Helvetti" ("Oops,
Wrong Hell") jossa nuori kaveri nimeltään Rolf Smegmaa tekee
kaiken kirjan mukaan, uskoo kaikkeen Raamatussa, sitten kuolee, ja
herää helvetillisissä oloissa. "Miksi?" hän kysyy. Hän protestoi
ja pyytää tuomionsa uudelleenarviointia. Ukkosenkaltainen ääni
kuuluu hänen yläpuoleltaan, mutta se puhuu arabiaa, Mumhammedin
kieltä. Liian myöhään Rolf tajuaa että muslimien helvetti on oikea
helvetti, ei kristittyjen, ja yrittäessään välttää jälkimmäisen
hän teki itsestään oivan ehdokkaan edelliseen.
Luonnollisestikaan et halua että näin käy sinulle. Siispä, haasta
raamatunheiluttelija selvittämään tämä asia sinulle niin että
siitä ei enää jää pienintäkään epäilystä. Kun evankelista poistuu,
kerro hänelle epäilyksestäsi että hän saattaa olla yrittämässä
paeta olematonta helvettiä.
Sitä ei voi yksikään kristitty todistaa uskomattomalle, että Jumala
on olemassa. Vain Jumala yksin voi sen todistaa. Tämä on latteudeksi
asti hoettu lause, mutta silti yhtä totta. Minä en voi todistaa sinulle
Jumalan olemassaoloa. Jumala on kuitenkin todistanut sen minulle, ja
hän voi todistaa sen sinullekin.
6. Vaikkakin voit vaikuttaa ilahtuneelta saarnaajan saapuessa
ovellesi, sinun täytyy osoittaa huolestuneisuutta petetyksi
tulemisen suhteen. Onhan olemassa niin monta evankelistaa jotka
kaikki sanovat eri asioita. Haluat tietää kaiken tämän henkilön
hengellisestä oikeaoppisuudesta. Kysy "kuvaako tämä sinua?" ja lue
Luuk. 14:26:
"Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan
isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja
sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun
opetuslapseni."
[Vuoden 1933 käännöksessä puhutaan peräti noiden sukulaisten
vihaamisesta, eli jos saarnaaja monien lahkolaisten tavoin käyttää
mieluummin tuota käännöstä, sitä parempi -- om]
Kuinka tämä sopii yhteen toisten rakastamisen kanssa? Jos
evankelista todellakin on luopunut (tai jopa vihaa) puolisostaan,
mitä väliä on ikuisella elämällä taivaassa?
Uskoontulemisella on joskus se vaikutus, että entiset ystävät muuttuvat
vihollisiksi. Jopa suku - usein jopa etenkin suku - saattaa muuttua
vihamieliseksi uskovaa kohtaan. Jos ihminen ei ole valmis kantamaan
tätä taakkaa, hän ei ole valmis tulemaan uskoon. Jos ei ole valmis
kertomaan kenelle tahansa olevansa uskossa - jopa niille, ketkä
voivat tehdä itselle eniten vahinkoa - ei ole Jeesuksen opetuslapsi.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että ihmisen pitäisi alkaa vihata
lähimmäisiään. Jeesuksen tärkein käsky oli rakkauden kolmoiskäsky.
Siitä voit lukea mm. seuraavista raamatunkohdista:
Matt. 5:43-45, Matt. 22:37-40, 5 Moos.10:19,20 ja Luuk. 6:27-38.
Vanhan raamatunkäännöksen sana "vihata" tarkoittaa tässä sitä ettei
arvosta, ei pidä etusijalla. Sama sana esiintyy sananlaskuissa kun
puhutaan lapsen vihaamisesta, jos ei kurita. Kieli muuttuu.
Sama asia on selitetty toisella tavalla jakeessa Matt. 10:37.
7. Päättymättömässä tehtävässäsi selvittää onko evankelista Aito
Asia®, kysy onko häntä koskaan ruoskittu synagogassa tai
viety maaherrojen ja kuninkaiden eteen Jeesuksen vuoksi
(Matt. 10:17-18)? Vastaus on melkoisella
varmuudella ei. Mutta lue Matt. 10:21-22:
21 "Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset
nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman.
22 Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden,"...
Katso evankelistaa silmiin ja kysy, "Onko sinulla ollut tällaisia
perheongelmia?" Sitten, edelleen hyvin vakavan näköisenä, kysy
"Vihaavatko kaikki sinua Jeesuksen tähden?" Vastaus kumpaankin
kysymykseen on lähes varmasti ei. Vastaa surullisesti että pelkäät
ettei tämä henkilö ole aito saarnaaja, ja että sinun tulee saada
tietosi Jeesuksesta vain oikealta, Matteuksessa kuvaillulta
henkilöltä.
Mutta opetuslapsillepa kävi niin. Jeesus puhui heille.
Siitä huolimatta tuollaista tapahtuu nykyäänkin, ja tulee varmasti
tapahtumaan kasvavassa määrin. Synagoogista puhuminen nykyään tässä
yhteydessä on kyllä mielestäni tahallista väärinymmärtämistä. Jeesus
tarkoitti auktoriteettejä yleensä. Ja sitähän tapahtuu, esimerkiksi
koulussa voi joutua helposti syrjityksi opettajien toimesta, jos
tunnustaa olevansa uskossa.
8. Kun evankelista on pitänyt avauspuheensa, kysy yksinkertaisesti,
"Oletko moraalisesti täydellinen?" Kristityt usein ilmoittavat
että he eivät ole täydellisiä, vaan anteeksiannettuja. Lue sitten
Matt. 5:48, jossa Jeesus Vuorisaarnassa sanoo:
"Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on
täydellinen."
(Vaikkakin Matteus keksi asioita Jeesuksen sanomiksi silloin kun
se hänelle sattui sopimaan, sinun ei tarvitse paljastaa asiaa
evankelistalle) Totea sitten vakavasti että tämä on aivan selvä
käsky -- ei josseja taikka muttia. Raamattu-uskovaisten tulisi
kiittää sinua jälleen kerran yhden moraalisen absoluutin
osoittamisesta heille. Kerro raamatunheiluttelijalle että hän voi
palata kun hänestä on tullut täydellinen.
Siinäpä meille päämäärää. Emme tietenkään voi sitä saavuttaa täällä
maan päällä. Olemme haavoittuvaisia, emmekä mitenkään voi olla täydellisiä.
Voimme silti tavoitella sitä. Jumala on täydellinen. Antaa Jumalan loistaa
kauttamme.
9. Mikäli evankelista on nainen, joka yrittää saada sinut liittymään
seurakuntaasi, kysy häneltä sallitaanko naisten puhua hänen
seurakunnassaan? Mikäli vastaus on kyllä, lainaa Paavalin
ensimmäistä kirjettä Timoteuselle 2:11-12 (monet Uuden Testamentin
tutkijat eivät usko Paavalin kirjoittaneen tätä kirjettä, mutta
sinun ei tarvitse kertoa tietäväsi tätä):
"11. Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. 12.
Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee
miestä; hänen on elettävä hiljaisesti."
Mikäli hän vieläkin sanoo kyllä, kysy miksi tämä kohta jätetään
huomiotta? Mikäli tämä jätetään huomioimatta, miksi ei muitakin
Raamatun kohtia voi jättää huomiotta? Itse asiassa, miksi koko
kirjaa ei voi jättää huomiotta?
Kirjoittaja siis sanoi näin: "sitä en salli". Ei lue että Jumala ei
salli. Samassa sanotaan, että nainen kaunistautukoon hillitysti.
Miten on miehillä saarnaan keskittymisen laita, jos naiset ovat
kovin biologisiin vietteihin vetoavan näköisiä?
10. Raamatunheiluttelijat voivat olla varsin kieroja. He haluavat että
uskot kaikkeen Vanhassa Testamentissä (VT) mikä sattuu olemaan
heille mieleen. Mutta mikäli lainaat jotakin kohtaa johon he eivät
usko tai toteuta, he sanovat että he eivät ole Vanhan Testamentin
lain alaisia, vaan toteuttavat Uuden Testamentin (UT) uskontoa.
Kysy millä periaatteella he valitsevat minkä osan VT:ia he
heittävät pois ja minkä he pitävät? Miksi he jättävät huomiotta
sen osan jonka he jättävät? Asiaa auttaa kun tiedät että yleensä
UT tulkitsee VT lainauksia väärin, jättäen sen huomiotta
Raamattu-Jumalan sanana vaan vääntäen sen sopimaan kristilliseen
propagandaan.
Jumala on sama aina, tänään ja iankaikkisesti.
Ihmiset sen sijaan muuttuvat.
Jotkin menettelytavat ovat olleet käytössä joskus, niitä ei välttämättä
ole käytössä enää.
Jumalan antamien määräyksien osalta: Jumala uudisti liiton. Kristuksen
kuolema ristillä muutti monta asiaa. Tärkeimpänä ristikuolema teki koko
ihmiskunnan puolesta sen mihin ennen tarvittiin eläinuhreja.
11. Mikäli raamatunheiluttelija pyytää sinua tekemään jotakin, kuten
rukoilemaan valaistumista joka päivä, tai lukemaan Raamattua, tai
käymään hengellisessä tilaisuudessa, esitä oma pyyntösi. Sano,
"toki teen noin, jos sinä teet jotakin minulle. Mene metsään jossa
kenenkään ei tarvitse nähdä sinua ja kutsu puiden henkiä ja veden
nymfejä tuomaan sinulle hyvää onnea."
Koska tämä on evankelistalle epäjumalien (tai henkivaltojen)
palvelemista, ei hän sitä tee, eikä sinunkaan siis tarvitse pitää
omaa puoltasi sopimuksesta. Pääset myös eroon
raamatunheiluttelijasta.
Kristityt evankelioivat omasta tahdostaan, koska kokevat sen tarpeelliseksi.
He eivät myy mitään, eivätkä he saa provisiota.
He kehottavat, pyytävät, opettavat, neuvovat ja kuuntelevat.
Tuollainen ehtojen sanelu on käytännössä sama asia kuin haistattelu
päin naamaa. Teidän elämästännehän siinä vain on kyse! Evankelista vain
haluaa auttaa. Ei, te ette päätä siitä itse enää sen jälkeen kun kuolette.
12. Tuottaa suurta iloa siteerata Raamattua ihmisille jotka väittävät
että he uskovat sen sanasta sanaan (vaikka eivät todellisuudessa
tee niin) ja huomata kuinka he eivät lainkaan pidä siitä mitä
lainaat. Ensiksi he syyttävät että olet ottanut tekstin ulos
kontekstistaan, mutta eivät hekään osaa selittää oikeaa
kontekstia. Kun tämä syyte esitetään, kysy heiltä kuinka konteksti
siirtää merkityksen pois siitä mitä tekstissä näyttää lukevan.
Varaudu kohtaamaan kiemurtelua ja kaksinaamaisuutta.
Toiseksi, sinulle kerrotaan että mitä luit ei oltu tarkoitettu
sananmukaiseksi, vaan se on vertauskuva, allegoria jne. Mikäli
tätä juonta käytetään, kysy miksi sinun sitten pitäisi tulkita
heidän lainaamansa tekstinkohdat sananmukaisesti jos heidän ei
tarvitse tehdä samoin sinun lainaamillesi kohdille?
Viestintä on monimutkaista, ja sen onnistumisen todennäköisyys on pienempi
kuin sen epäonnistumisen todennäköisyys. Joitain asioita Raamatussa pitää
tutkiskella Pyhällä Hengellä ennen kuin niiden tarkoitus lukijaa varten
valkenee. Useita jakeita voi soveltaa hyvin moniin tilanteisiin.
Raamatusta ei tule ottaa pois mitään, mitä siihen on kirjoitettu.
Se on jo aivan luonnollista, että lauseen merkitys voi hyvinkin
riippua siitä mihin yhteyteen se on kirjoitettu. Esimerkkejä kaipaava
voi vaikka ottaa uusimman Iltalehden käsiinsä ja ottaa sieltä jonkun
satunnaisen otsikkorivin ja miettiä mitä mielikuvia se oikein voi tuoda
mieleen, jos sitä haluaa tulkita jollain muulla tavalla kuin miten se
on artikkeliin liittyen tarkoitettu.
13. Kysy evankelistalta, "Oletko Jeesuksen hullu?" Jos vastaus on
kyllä (ja usein se on), sano että Jeesuksen hullu on silti hullu
tässä maailmassa etkä ota vastaan neuvoja hulluilta. Jos vastaus
on ei, kerro hänelle että 1.Kor. 3:18 mukaan hänen pitäisi
olla hullu:
"Älköön vain kukaan pettäkö itseään. Jos joku teistä on olevinaan
viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu
[kreikaksi moron], jotta hänestä tulisi viisas."
Toisin sanoen, murhaa mielesi, alenna itsesi pelokkaan älykääpiön
("moron") tasolle, ja saat loputtoman palkkion kuoltuasi. Muista,
Raamatun Jumalan pelko on todellisen viisauden alku [15]Sananl.
9:10. Koska Paavali laajentaa tästä, kristityn tulisi osoittaa
kaikissa asioissa pelokasta hulluuttaan.
"Sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta
meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." (1.Kor. 1:18)
Eli kyllä, minä olen varmastikin maailman silmissä hullu.
14. On kolme lähestymistapaa jos haluat pitää vähän hauskaa -- ja
mahdollisesti herättää raamatunheiluttelijan nukkuvia aivosoluja.
1. Pyydä häntä selittämään jotakin jumalan hylkäämää (näin
sanoakseni) kohtaa Raamatusta,
2. Luo riitasointuja, antamalla hänelle kaksi tai useampia
keskenään ristiriitaisia ideoita joihin hän mielellään
uskoisi samanaikaisesti muttei yksinkertaisesti voi, tai
3. Yritä käännyttää häntä johonkin aivan päättömään omaan
oppiisi, joka kuitenkin voidaan osoittaa olevan Raamatusta
johdettu; toisin sanoen, anna hänen maistaa omaa lääkettään.
Onnea yritykseen.
Kunhan vain et luule että kuuntelemasta lakkaaminen todistaisi
sinun olevan oikeassa :)
Esimerkki jumalanhylkäämästä kohdasta löytyy 2.Moos 21:7 jossa
Raamattu-Jumala antaa ohjeita isille tyttäriensä myymisestä
orjuuteen. Älä anna selittää itsellesi että kyse olisi mistään
vähemmästä kuin todellisesta orjuudesta (katso 5.Moos 15:12
asian varmistamiseksi). Sano että olet kuullut että Raamatussa
perhettä pidetään erittäin tärkeänä. Onko lasten myyminen orjaksi
jotain jota odotetaan hyvässä perheessä? Mikäli
raamatunheiluttelija sanoo että tämä on mitä Raamattu-Jumala sanoi
juutalaisille, mutta se ei koske kristittyjä, kysy miksi Jeesus
tai Paavali eivät sanoneet ainoatakaan moiteen sanaa orjuudesta?
Raamattu ei tietääkseni kiellä orjuutta, mutta laki kieltää. Olemme
velvollisia noudattamaan asuinpaikkamme lakeja, eli valtion, niin
kauan kuin ne eivät ole ristiriidassa korkeamman auktoriteetin, eli
Jumalan lakien kanssa.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että orjien pitäminen olisi Jumalan tahto.
1.Kor. 1-5 Paavali käskee uskovaisia luovuttaa eräs
ei-niin-kauhean-pahantekijä Saatanalle hänen ruumiinsa
tuhoamiseksi. Tarkalleen miten tämä oli tarkoitus tehdä?
Heti parin jakeen päästä ilmenee, että Paavali tarkoitti
näiden synnintekijöiden erottamista seurakunnasta.
Ilmaisu ("hyljättävä saatanan haltuun") ehkä luo vääriä mielikuvia,
mutta seurakunnassa on ehkä ollut tapana ilmaista asia noin.
Äläkä luule että tämä on pelkkää arvelua, selityksen hakemista.
Lue erityisesti jakeet 9 ja 11.
Oliko Saatanalla vastaanottopiste jossakin Korintissa jonne kristityt
voivat toimittaa pahantekijöitä Saatanallista käsittelyä varten,
vai kävikö Vanha Vihtahousu itse henkilökohtaisesti ajoittain
keräilemässä syntiset? Olisiko synnintekijä ollut hengissä tähän
aikaan vai olisiko hänet päästetty päiviltä jollakin sopivalla
tavalla? Kuvitelkaa kuinka tämän kohdan on täytynyt lämmittää
Suurinkvisiittorin sydäntä hänen valmistautuessaan pyhään työhönsä
kerettiläisten polttamiseksi elävältä. Mitä ovat puolen tunnin
liekit verrattuna ikuisuuden tuleen?
Tässä on esimerkki riitasoinnuista. Eräs terävä ylioppilas
osallistui kerran kesäyliopiston kurssille Auburn Universityssä.
Jonkin erikoisluennolla sanomani loukkaamana hän kertoi minulle
uskovansa kaiken mitä Raamatussa sanotaan. Tiesin että hän oli
kiinnostunut geologiasta ja oli nähnyt pienen palan kuusta tuotua
kiveä, joten sanoin: "No, sitten varmaan uskot että kuun kivet
muuttuvat vereksi jonakin päivänä?"
"Miksi minun pitäisi?" kysyi hän.
Käänsin auki Apt. 2:20 ja luin:
"Aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen, ennen kuin koittaa Herran
päivä, suuri ja häikäisevä."
[Vuoden 1933 käännös on tässä suhteessa tavallaan parempi:
kuun luvataan aivan sanamukaisesti muuttuvan vereksi -- om]
Tietäen mitä hän tiesi kuun kivien atomisesta ja kemiallisesta
koostumuksesta ja kuinka paljon se poikkesi verestä, ja tietäen
että hän uskoi kaiken mitä Raamatussa sanottiin, jätin hänet
kiehumaan omaan liemeensä. Tämä voi tuntua julmalta, mutta tämä on
hyvä tapa auttaa ihmisiä tulemaan järkiinsä.
Miljoonat kiehuvat tällä tavalla, ja vaikka emme voi aina upottaa
heitä liemeen, voimme ainakin vääntää lisää lämpöä kattilan alle.
Mitä tahansa muuta tapahtuukaan, kuu ei ole muuttumassa
suunnattomaksi veritulpaksi avaruuden tyhjiössä.
Värin muuttuminen lienee lähempänä.
Toisaalta ei tuo atomien muuttuminenkaan mahdotonta Jumalalle olisi :P
Ja en usko että ne sieltä haetut kivet miksikään muuttuvat.
Kuulla tarkoitetaan yleensä sitä kappaletta mikä tuolla taivaalla
möllöttää, eikä sitä kaikkea materiaa mistä se koostuu. Ne kivet, vaikka
ovat kuusta, ne eivät kuitenkaan enää ole kuuta. Ne ovat nyt maassa.
Kaikkiaan tällaisesta kuitenkin on aika järjetöntä saivarrella.
Sinänsä järkiinsä palauttaminen on hyvä asia, mutta järjen
rajoituksiin rajoittuminen ei ole hyvä asia. Jumalan mahdollisuudet
ovat mittamaamatton paljon suuremmat kuin voimme käsittääkään.
Seuraava on esimerkki siitä kuinka voit ottaa jotakin kahjua
Raamatusta antaakseen heidän maistaa omaa lääkettään. Joudut
kylläkin kertomaan pienen valheen, kärsimään kuten minäkin kärsin
Pastori Russellin kanssa, ja esittämään roolisi hymyilemättä tai
muuten antamatta itseäsi ilmi. Muista että raamatunheiluttelijat
toimivat tiettyjen perusolettamusten pohjalta: he ovat
Raamattu-Jumalan lähettiläitä. He vain kertovat sinulle mitä hän
haluaa sinun uskovan: olet syntinen (tai uskoton, sama asia), olet
todellisuudessa syvällä sisimmässäsi onneton (tiedät sen tai et),
ja jonakin päivänä kiität evankelistaa siitä että hän näytti
sinulle oikean tien. Mikään ei häiritse evankelistoja yhtä paljon
kuin joutua maistamaan omaa lääkettään.
Kysy raamatunheiluttelijalta uskooko että se maa jonne Nooan arkki
laski maihin oli sama kuin joka oli olemassa ennen kuin tulvavedet
nousivat. On lähes sataprosenttisen varmaa että evenkelista sanoo
kyllä. Sitten, nyökäten tietäväisesti, lue 2.Piet. 3:6:
"Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin
vedenpaisumuksessa."
(alkuperäistekstin kreikankielinen "hävittämistä" tarkoittava sana
viittaa todellakin perinpohjaiseen tuhoamiseen)
Jaetta kommentoiden: Maailma tarkoittaa tässä kansaa ja kulttuuria,
joka oli sen hävityksen syynä. Se kansa ja kulttuuri hävitettiin.
Lue Raamatusta mitä kaikkea siihen kuului.
Ja sitten lue seitsemäs jae:
"Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen
maa"... Siis, ymmäräthän, sillä aikaa kun ukko Nooa ja hänen eläintarhansa
olivat aalloilla, puf! Ensimmäinen luotu maailma hävisi ja
Raamattu-Jumala loi uuden maailman jonne arkki pystyi laskemaan
maihin. Kutsu tätä oppia kahden maailman kreationismiksi ja väitä
että siihen tulee vakaasti uskoa jotta pelastuisi. (Tällä pitäisi
olla erityisen hyvä vaikutus naapuristosi "tieteellisiin
kreationisteihin")
Lue tarkemmin se jae (ja edellinenkin).
Sana, logos, tarkoittaa Raamatussa yleisesti ottaen Jeesusta ja
Jumalan voimaa. Ks Joh. 1:1-5.
Tässä vaiheessa evankelistan pitää olla menossa, kiireellisiä
asioita, vielä monia muita sieluja pelastettavina jne.
Jumalan sana kestää tarkastelun, arvostelun, jopa perusteettomat syytökset.
Jos evankelista tässä vaiheessa toteaa että parempi siirtyä muualle, se ei
johdu siitä että kuva Raamatusta olisi järkkynyt (tai voi se siitäkin, jos
raamatuntuntemus on huono ja usko vielä huonompi), vaan siitä, että
henkilölle, joka järjestelmällisesti on päättänyt sanoa ylenkatsoa
jotain, on turha puhua järkeä, saatikka sitten tätä "hullutusta".
Rukous tepsii paremmin.
15. Evankelista saattaa sanoa että Raamattu on totta toteutuneiden
profetiodensa takia. Älä hämmenny. Voit olla varma ettei
evankelista tiedä niinsanottujen profetioiden tarkkoja ajankohtia,
tai edes kirjoitettiinko ennustukset ennen vai jälkeen
kyseessäolevia tapahtumia. Lisäksi, kummallakaan teistä ei ole
tarkkoja tietoja kuinka jokin tietty kirja päätyi juuriltaan
siihen lopulliseen versioon jossa se nykyään on. On erittäin suuri
todennäköisyys että jotkin ennustukset tehtiin itse tapahtumien
jälkeen (kuten ne joita löytyy Danielin kirjasta). Jotkin muut
kirjoitettiin hyvin lyhyen aikavälin toteutumista ajatellen, ja
jotkut eivät toteutuneet koskaan.
Lyhyen aikavälin profetia löytyy Jes. 14-16. Tässä kuuluisassa
kohdassa sanotaan että "neitsyt" tulee raskaaksi. Hepreankielinen
sana alma ei vaadi meitä uskomaan muuta kuin että eräs "nuori
nainen" on tulemaisillaan tai on jo tullut raskaaksi
(englanninkieliset modernit käännökset kääntävät tämän kohdan myös
"nuori nainen"). Maito ja hunaja joita lapsi on syövä (7:15)
ovat kuninkaallisia ruokia, joten tämän on oltava kuninkaallinen
lapsi. Joka tapauksessa siihen mennessä kun lapsi kykenee
erottamaan hyvän pahasta (hänen bar mitzvahinsa aika) tulee tietty
sotilaallinen uhka Jerusalemin yllä kaikkoamaan. Siis, tässä on
profetia jolla on noin viidentoista vuoden toteutumisaika
(yhdeksän kuukautta raskautta, plus kolmetoista vuotta ja vielä
vähän löysää raskauden alkamisajan suhteen). Tapahtumat
tapahtuivat noin seitsemänsataa vuotta ennen Jeesusta ja koskivat
erästä Immanuelia, ei Jeesusta.
Jeesuksen syntymästä voi lukea Matteuksen evankeliumista.
Koska Kristus sai nimen Jeesus eikä Immanuel, tämä ei voi tarkoittaa
kutsumanimeä. Jos se olisi tarkoittanut kutsumanimeä, tällöin enkeli
olisi sanonut Joosefille että nimen pitää olla Immanuel.
Nimi Immanuel tarkoittaa "Jumala meidän kanssamme".
Siihen aikaan ihmisille annettiin usein nimiä, jotka tarkoittavat jotain
ylevää, ja luulen, että Jesaja profetiaa vastaanottaessaan on tulkinnut
tuon tarkoittavan nimenomaan kutsumanimeä, kun se tarkoittaakin lapsen
merkitystä maailmalle.
Jes. 53 on kuuluisa kohta joka usein väitetään olevan ennustus
Jeesuksesta. Ikävä kyllä, koko luku on menneessä aikamuodossa.
Siinä puhutaan jostakusta joka on jo kirjoittamishetkellä kuollut,
ei jostakusta kaukaisessa tulevaisuudessa.
Jesaja kirjoitti siitä mitä näki. Hän näki, sitten kirjoitti.
Ei hän ensin kirjoittanut, sitten nähnyt. Romaanitkin yleensä
kirjoitetaan menneessä aikamuodossa.
Lisäksi näkyhän tuli Jumalalta. Uskonpa, että Jumalan silmissä
aika on kuin puuroa, sitä voi kauhoa mistä päästä haluaa. :)
Jer. 31:33-34 meille kerrotaan että tulevina päivinä
Raamatun-Jumala on kirjoittava lakinsa ihmistensä sydämiin.
Juutalaisten ei edes tarvitse opettaa toisiaan tuntemaan Herraa,
koska he jo tuntevat hänet. Voi, likimain 2600 vuoden aikana tämä
ennustus ei ole tullut toteen! Pieniä juutalaisvauvoja joudutaan
yhä tänäkin päivänä opettamaan juutalaisuuteen. Lapset eivät
pullahda synnytyskanavasta tuntien Raamatun-Jumalan ja
automaattisesti tehden hänen tahtonsa mukaan. Tässä on profetia
joka selvästikään ei ole toteutunut, eikä ilmeisesti ole aivan
lähiaikoina toteutumassakaan.
16. Kun joku lainaa isoa kirjaa, sano että et usko Raamattuun koska
sen profetiat ovat virheellisiä. Tämä on isku vyön alle, sillä
raamatunheiluttelija on ohjelmoitu uskomaan että profetiat ovat
vahva suositus. Huomauta että Ilm. 1:1 sanoo että se sisältää
tietoa asioista jotka ovat tapahtuva pian. Mutta tässä ollaan 1900
ja risat vuotta myöhemmin, eikä näitä asioita vieläkään ole
tapahtunut. Onko tämä kenenkään mielestä pian?
Kuultuaan tämän, evankelista rutiininomaisesti lainaa
2.Piet. 3:8:
..."Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin
yksi päivä."
Älä häkelly -- tämä on vain väistöliike. Mikäli sanalla "pian" on
Raamattu-Jumalalle jokin muu merkitys kuin se jolla ihmiset
mittaavat aikaa, silloin tämä Jumala on täydellisesti
epäonnistunut yrityksessään välitää ihmisille jotakin tietoa. Jos
hän ajattelee tuhatta vuotta siinä missä me ajattelemme päivää,
tai kääntäen, emme voi ymmärtää mitä hän tarkoittaa. Minkälainen
ilmestys on sellainen joka järjestään vain saattaa sinut
hämmennyksiin? Tämä yksittäistapaus Raamatusta on totta myös
yleisesti: se ei ole minkäänlainen ilmestys.
Jumalan silmissä isokin aikaväli voi olla pieni, kuten tuossa jäljempänä
jo todettiin. Etenkin vertauksissa "huominen" voi tarkoittaa mitä tahansa
tulevaa aikaa, mutta yleensäkin tuleva aika voi tarkoittaa mitä tahansa
ajankohtaa tulevaisuudessa.
Muista, että ensimmäiset ihmiset elivät jopa monta sataa vuotta vanhoiksi.
Me ihmiset olemme nykyään siihen verrattuna hyvin lyhytikäisiä, ja sitäkin
kärsimättömämpiä. Kun sukupolvet vaihtuvat, faktoja aletaan pitää huhuina
ja asettaa kyseenalaisiksi. Tätä tapahtui jo silloin kun Israelin kansa
vaelsi erämaassa. Sen minkä vanha oli omin silmin nähnyt ja tiesi, sitä
nuori jo vähätteli.
Israelissa eletään muutosten aikaa. Kuka tietää mitä huomenna tulee.
Tämä kirjoitus ilmiselvästi oli motivoitunut se ajatus mielessä,
että kristittyjen usko on yhtä kuin se ikivanha kirja.
Minä olen kuitenkin siitä huono kristitty, että minä luen hyvin
harvoin Raamattua. Joten minun uskoni tuskin on yhtä kuin se kirja.
Uskon mm. siksi, koska Jumala vastaa rukouksiin.
1.12.2001 22:44 Keravalla,
Joel Yliluoma